"Ymmärrän hyvin kemijärveläisten ja laajemminkin itälappilaisten ihmisten huolen työpaikoista", valtion omistajaohjauksesta vastaava puolustusministeri Jyri Häkämies (kok) sanoi toimittajille illansuussa Helsingissä.

Myötätunnostaan huolimatta Häkämies ei luvannut kemijärveläisille konkreettista tukea. Valtio ei aio vaatia, että Stora Enso peruuttaa Kemijärven tehtaan lakkautuspäätöksen ja myy tehtaan toiselle omistajalle, joka jatkaisi tehtaassa sellunvalmistusta.

Valtio omistaa suoraan ja Kansaneläkelaitoksen omistusten kautta välillisesti yhteensä 35 prosenttia Storan Enson osakkeiden äänivallasta.

Sitä valtio Häkämiehen mukaan kuitenkin vaatii, että Stora Enso osallistuu tehtaan sulkemisen jälkeen työttömiksi jäävien tukemiseen.

Häkämies sanoi hyväksyvänsä Stora Enso hallituksen perustelut lakkauttaa Kemijärven-tehdas. "Viiltävät päätökset tehdään", jotta Stora Enso turvaa puuhuoltonsa ja säilyttää työpaikkoja muilla tehtaillaan, Häkämies totesi.

Häkämies korosti ymmärtävänsä kemijärveläisten huolen myös sen takia, että hän itse on kotoisin Kymenlaaksosta, jonne metsäteollisuuden supistuksen ovat myös iskeneet kipeästi.

 HS - Häkämies: Valtio ei auta kemijärveläisiä

Paljon höpötyksiä on poliitikkojen suusta kuultu, mutta Häkämies vetää kyllä pohjat.

Sa...na.