Ruotsalaisen huonekalujätin Ikean myymälän alta on tuhottu muinaismuistoja Kiinassa, kertoo uutistoimisto Reuters. Myymälä nousee lähes 1 800 vuotta vanhalle hautausmaalle Nanjingiin Etelä-Kiinaan.
tyhja.gif

tyhja.gif
Paikallisen sanomalehden mukaan kaivinkoneet ja puskutraktorit ovat runnelleet ainakin kymmentä hautaa.

Kiinalaiset arkeologit arvelevat hautojen kuuluneen varakkaalle kauppiasperheelle. Ne on rakennettu vihreistä tiilistä ja koristeltu lootuskuvioin.

Silminnäkijät kertovat puskutraktorien työntäneen hautoja auki. Yksi arkuista katkesi keskeltä kaivinkoneen hampaissa.

Nanjingin museon arkeologit ovat pyytäneet rakennustöiden keskeyttämistä, kunnes alue saadaan tutkittua ja esineet vietyä talkeen.

Kiinan lain mukaan muinaishautojen tuhoamisesta voi saada jopa kymmenien tuhansien eurojen sakon, mutta lakia valvotaan heikosti.

Reuters ei ole tavoittanut Ikean edustajaa kommentoimaan tietoja tuhoista. Nanjingin myymälä on yhtiön viides Kiinassa.


YLE - kulttuuri